Ensimmäistä kertaa Lahdessa järjestettävä Driftingin SM-sarja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea laji lähes kaupungin keskustassa

27.7.2024

« Takaisin

Lahdessa vietetään vauhdikasta viikonloppua, kun Drift SM -sarjan osakilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa 27.-28.7.2024.


Lahdessa järjestettävä mittavan luokan driftingtapahtuma on tuonut lajin lähes kaupungin keskustaan. Perjantaina kilpa-autoja oli mahdollista ihailla niin Lahden satamassa kuin kaupungin läpi kulkeneessa Drift-kulkueessa. Drifting itsessään on lajina poikkeuksellinen, sillä siinä ei ajeta kelloa vastaan. Lajiin kuuluu olennaisesti vauhdin säilyttäminen läpi radan, ja arvosteluperusteina tuomareille toimivat sen lisäksi myös auton luistokulma, ajolinjat ja tyyli.

 

Niko Pesosen unelmasta totta - ensimmäinen driftingin SM-sarja Lahdessa koko perheen elämyksenä

– Tämä on meille todella merkittävä hetki. Ensimmäistä kertaa Lahdessa järjestetään Driftingin SM-sarjaa ja se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea lajia uudella tavalla. Olemme panostaneet erityisesti siihen, että tapahtuma olisi koko perheen elämys, kuvailee Niko Pesonen. 

Niko Pesonen innostui driftingistä lähes 20 vuotta sitten, kun hän koki lajin viehätyksen Alastarolla ja päätti vaihtaa siviiliautonsa kilpailukalustoon. Tämän jälkeen hän on omistautunut lajin tunnettuuden lisäämiseen ja ihmisten ajattamiseen oman Finndrift-yrityksensä kautta.

– Kävin katsomassa Alastarolla driftingiä, joka vei mennessään. Myin siviiliautoni ja ostin tilalle ensimmäisen kisa-autoni. Itse en tiennyt auton virittämisestä mitään, joten ajoin sen paikalliseen viritystuunaamo Bike&Tuningiin, jossa harvinainen Skyline herätti kiinnostuksen ja kaikki halusivat auttaa, Pesonen muistelee.  

Pesonen on kiitollinen kaikesta saamasta avustaan ja sanookin tapahtuman olevan myös takaisinmaksunpaikka ja kiitos paikalliselle autourheilulle. Samaan hengenvetoon hän kiittää myös Lahden Urheiluautoilijoita, Lahden kaupunkia, lahtelaisia ja yhteistyökumppaneita tapahtuman mahdollistamisesta.  

 

Yllättävä tilaisuus toi Driftingin SM-osakilpailun Lahteen – tunnelman luomiseen mallia paikallisen jääkiekkoseuran otteluista

SM-kalenterista avautui yllättäen paikka ja Pesonen tarttui tilaisuuteen järjestää Driftingin SM-osakilpailu Lahdessa. Lahden Urheiluautoilijoiden kanssa he suunnittelivat kilpailun, jossa pääkatsomona toimii messukeskuksen pysäköintialue. Paikka on helposti niin paikallisten kuin ulkopaikkakuntalaisten saavutettavissa. Pesonen on hakenut inspiraatiota tapahtumaan myös paikallisen jääkiekkoseura Pelicansin otteluiden tunnelmasta – tavoitteeksi tuli vain siirtää samanlainen tunnelma driftingtapahtumaan.

– Haluamme varmistaa, että kaikki viihtyvät, niin kilpailijat, katsojat kuin perheen pienimmätkin. Tapahtumassa on huomioitu perheet erityisen hyvin aina pomppulinnaa, perhekatsomoa sekä lasten omaa toiminta-aluetta myöden.

– Toiveena on tehdä tästä vuosittainen kohokohta kaikille driftingin ystäville, mutta tulevaisuuden näkymät selviävät vasta tapahtumaviikonlopun jälkeen, Pesonen myöntää.

 

Lahden Urheiluautoilijat ja Finndrift yhdistävät voimansa Driftingin SM-osakilpailun järjestämisessä

Lahden osakilpailun järjestäjinä toimivat paikallinen alan yritys Finndrift sekä Lahden Urheiluautoilijat (Lahden UA). Molempien merkittävät panokset ovat mahdollistaneet Pesosen keskittyä enemmän tapahtuman promootion hoitamiseen: ”Tapahtumaa toteuttamassa ovat olleet huikeat vapaaehtoiset. Finndriftin porukka rakensi yhdessä lahtelaisten harrastajien kanssa radan ja aidan, Lahden UA puolestaan on hoitanut koko kilpailupuolen”, Pesonen ylistää.

Lahden Urheiluautoilijoiden puheenjohtaja Satu Pekkanen sekä jo 15 vuotta seuran sihteerinä toiminut Kirsi Yrjölä ovat osallistuneet Lahden tapahtuman järjestelyihin noin yli 20 muun Lahden UA:n vapaaehtoisen kanssa. Kun Niko Pesonen oli ottanut alkuvuodesta 2024 yhteyttä Lahden UA:han ja kertonut pitkälle viedyistä suunnitelmistaan, niin sekä Kirsi ja Satu että Lahden UA:n porukka kiinnostuivat ideasta välittömästi.

– Kuulosti hyvin mielenkiintoiselta. On hienoa saada myös tällaista autourheilua Lahteen, joten tartuimme innoissamme järjestelyihin, Satu kertoo.

Satulle ja Kirsille on molemmille tutumpia lajeja jokkis ja ralli, mutta on kiva päästä tekemään myös driftingiä, jossa kalusto on aivan erilaista.
– Laji poikkeaa melkoisesti perinteisemmistä lajeista, mutta nyt tapahtuma on käynnissä ja siitä voi olla iloinen”, Kirsi täydentää.

Satulla ja Kirsillä on pitkät historiat vapaaehtoistyöstä autourheilun parissa. Lahdessa on tulossa elokuussa jo perinteeksi muodostunut ralliviikonloppu, johon Lahden UA:n puolelta on aloitettu valmistautuminen lähes vuosi sitten. Alkuvuodesta rallin rinnalle tulivat myös driftingin järjestelyt.

– Autourheilun eteen käytetään viikoittain tunteja, Kirsi summaa. Hän toimii elokuussa Lahti Historic Rallyssa tapahtumakoordinaattorina ja vastaa muun muassa koko Lahden satama-alueella olevasta toiminnasta.

– Mahtava porukka ja yhteisöllisyys – ne ovat syitä siihen, miksi niin moni tekee vapaaehtoistyötä autourheilun parissa, myös Lahden UA:ssa. ”Meillä on seurassa niin hyvä porukka. Hyvä yhteishenki ja kaikki tekevät, mitä lupaavat. Yhteisöllisyys on huikeaa, Satu summaa.
 

Driftingin SM-osakilpailu Lahdessa ei ole vain ainutlaatuinen tilaisuus kokea laji lähes kaupungin keskustassa, vaan se on myös todiste siitä, mitä omistautuminen ja yhteisöllisyys voivat saavuttaa. Niko Pesosen intohimo driftingiin ja hänen halunsa jakaa tämä intohimo muiden kanssa ovat johtaneet siihen, että Lahdessa järjestetään lajin huipputason kilpailu. Yhteistyö Lahden Urheiluautoilijoiden ja lukuisten vapaaehtoisten kanssa on mahdollistanut tapahtuman, joka toivottavasti nousee vuosittaiseksi kohokohdaksi niin kilpailijoille kuin yleisöllekin. Pesosen visio ja tinkimätön työ ovat tuoneet driftingin lahtelaisten ulottuville, ja tulevaisuus näyttää, kuinka pitkälle tämä matka vielä vie.


Lue lisää tapahtumasta ja driftingistä täältä: Drift SM -sivut 

 

Yhteystiedot

Katja Lindman

Viestintäpäällikkö

044 7360 325

katja.lindman@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy