Hallituksen elokuun kuulumisia

2.9.2024

« Takaisin

Hallituksen elokuun kokous pidettiin Tallinnassa 29.-30.8.

Kokouksen lisäksi hallitus tapasi Viron lajiliiton puheenjohtajan Toivo Asmerin ja toimitusjohtaja Janis Kaalin, joiden kanssa keskusteltiin mm. maiden välisestä yhteistyöstä ja yhteistoiminnan kehittämisestä. Kokouksessa käsiteltiin urheiluvaliokunnan esittämiä lajiasioita, keskusteli liiton strategialinjauksista ja vahvisti lajiryhmien hakua koskevan aikataulun ja hakuprosessin. 

 

Urheiluvaliokunta

Urheiluvaliokunnan roolina on toimia lajiryhmien valmistelemien asioiden osalta esikäsittelevänä ja lajien välisen arvioinnin varmistavana toimielimenä ennen asioiden viemistä hallituksen käsittelyyn. 

Hallitus käsitteli lajiryhmien pöytäkirjat ja esitykset urheiluvaliokunnan 15.8.2024 pidetyn kokouksen esikäsittelyn pohjalta. Viimeisimmät sääntömuutosesitykset ja -tarkennukset koskien lajisääntöjä käsiteltiin kokouksessa ja lajien sääntömuutoskokonaisuudet julkaistaan erikseen lajikohtaisesti liiton verkkosivuilla. 

 

Liittovaltuuston syyskokous

Liittovaltuuston syyskokous pidetään 2.11. Joensuussa. Hallitus kävi kokouksessaan pohjakeskustelun ehdollepanotoimikunnan nimeämisestä koskien vuoden 2025 liittokokousta ja päätti aloittaa valmistelun tätä koskevasta nimeämisesityksestä liittovaltuuston syyskokoukselle. 

 

Lajiryhmien haku seuraavalle toimikaudelle

Hallitus käsitteli ja vahvisti lajiryhmien hakua koskevan aikataulun ja hakuprosessin. Lajiryhmien haku valmistellaan julkaistavaksi lokakuussa ja lajiryhmävalinnat on määrä tehdä hallituksen marraskuun kokouksessa. Hakuohjeet ja tarkempi hakuaikataulu julkaistaan hakuilmoituksen yhteydessä. Lisäksi uusille valittaville lajiryhmille on suunnitteilla lajiryhmien yhteinen aloitustilaisuus marraskuun lopulle. 

 

Kokouskalenteri vuodelle 2024 (tulevat kokoukset) 

AKK-Motorsport ry:n hallituksen tulevien kokousten päivämäärät
10.10.2024
28.11.2024


Liittovaltuuston tulevat kokoukset 
2.11.2024 Liittovaltuuston syyskokous, Joensuu

Yhteystiedot

Katja Lindman

Viestintäpäällikkö

044 7360 325

katja.lindman@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy