Hannu Mikkola 1942-2021

Hannu Mikkolan kohdalla on aivan keskeistä ymmärtää, että ralliurheilu ei mitenkään alkanut vuodesta 1973, jolloin autonvalmistajien sarjalle annettiin MM-arvo. Eräät Mikkolan suurista saavutuksista ovat peräisin tätä edeltävältä ajalta ja joidenkin niistä voi väittää nousevan merkitykseltään jopa MM-menestyksien yläpuolelle.

Vastoinkäymiset rikkoivat uran ensimmäisiä vuosia, vaikka miehen lahjakkuus heti tunnistettiin rallipiireissä. Merkittävää tukea tuli Volvolta ja myös vasta muutamia viikkoja sitten edesmenneeltä Anssi Järveltä, joka suhteillaan järjesti tilaisuuksia kilpailla Euroopassa mm. Lancialla ja Datsunilla. 1968 Järvestä tuli myös Mikkolan vakituinen kartanlukija, jonka kanssa hän saavutti suuren läpimurtonsa voittaessaan Jyväskylän Suurajot Ford Escort TC:llä. Pari uusi tempun myös kahtena seuraavana vuonna.

Tuossa vaiheessa Hannu Mikkola oli jo Fordin täysitoiminen tehdaskuljettaja, joka luettiin voittajasuosikkeihin useimmissa kansainvälisissä ralleissa. Häntä pidettiin kuitenkin vielä nuorena, nousevana kykynä, jonka odotettiin olevan parhaimmillaan nopeatempoisissa, suhteellisen lyhytkestoisissa kisoissa.

Niinpä yllätys oli aikamoinen, kun Mikkola Gunnar Palmin luotsaamana korjasi suvereenisti voiton 1970 Meksikossa järjestettyjä jalkapallon MM-kisoja edeltäneessä 25.000 kilometriä pitkässä World Cup maratonrallissa, joka ajettiin Lontoon Wembleyltä Mexico Cityn stadionille. Autona oli olosuhteet huomioiden suunniteltu erikoisvalmisteinen Ford Escort.

Kaksi vuotta myöhemmin oli vuorossa saman tapainen jättipotti. Autotehtaat olivat pitkään jahdanneet mainosvalttia, joka koituisi ensimmäisestä Afrikan ulkopuolelta tulevan kuljettajan voitosta rankassa Safari Rallissa, joka tuolloin ajettiin Kenian lisäksi myös Tansanian ja Ugandan maaperällä. Tämäkin kunnia lankesi Mikkolalle, ja Ford piti huolen siitä, että asia sai valtavan huomion ympäri maailmaa.

Fordin vaihtaessa Escortin 1975 uudempaan malliin jäi Mikkola yllättäen ilman paikkaa tallissa, mutta teki silti tulosta Fiatilla ja Peugeotilla, jonka sitkeällä 504:lla voitti Marokon Rallin. Suurajoihin löytyi auto aivan viime tingassa – Toyota Corolla Levin – ja riskiyritys tuotti vähän onnekkaan voiton sieltäkin.

Tämä ja varmasti myös Ove Anderssonin uuteen talliin iskostama miellyttävä ilmapiiri houkuttelivat Mikkolan sitoutumaan täysipainoisemmin Toyotaan. Tallilla oli vaikeuksia saada japanilaistehdasta luokittelemaan todella iskukykyistä autoa ja kahdella seuraavalla kaudella sen kalustolla pystyi voittamaan vain pienempiä ralleja Britannian maaperällä.

Yksi poikkeus tosin kävi lähellä. RAC Rallissa 1977 Hannu jahtasi tiukasti kärjessä ajanutta Björn Wldegårdia. Loppupään osuuksilla Walesissa hän näki jäljistä edellään ajaneen Fordin suistuneen ulos tieltä, mutta kohta sai todeta, että ruotsalainen oli selvinnyt pysähtymättä takaisin reitille ja voitti kisan. ”Björnillä on satumainen onni”, avautui Mikkola tiimilleen. ”Jos se olisin ollut minä, niin takuuvarmasti olisin jäänyt sinne kaseikkoon!.”

Jatkossa Waldegård ja Mikkola ajoivat hyvän aikaa tallikumppaneina, kun Hannukin palasi Fordille. Hän oli tähtikuljettajista nopeudessa useammin niskan päällä ja kauden lopuksi onnistui vihdoin voittamaan RAC Rallin, temppu jonka seuraavien neljän vuoden kuluessa sitten uusi kolme kertaa.

Kun kuljettajat 1979 saivat virallisesti oman MM-kruununsa, ratkottiin se viime kädessä Mikkolan ja Waldegårdin kesken. Kisaohjelmaa täydentääkseen he olivat sopineen myös muutamasta rallista Mercedes-Benzin kanssa, hyvässä yhteisymmärryksessä. ”Neuvoteltiin keskenämme ensin Björnin kanssa ja saatiin sillä tavalla ensi kertaa sopimuksista oikein kunnon korvaukset”, paljasti Hannu myöhemmin.

Mikkola voitti sen kauden osakilpailuista neljä – mm. sarjan päättäneen Norsunluurannikon Mersulla – Waldegård vain kaksi, mutta mestaruus lankesi silti ruotsalaiselle yhden pisteen erolla. Kamppailun aluksi kisattiin Monte Carlossa suurella työllä asvalttiajoa varten rakennetuilla Escorteilla, jollaisella Mikkola hivuttautui ratkaisevalta tuntuneeseen, lähes kahden minuutin johtoon. Sitten vei rengasrikko mahdollisuudet. ”Silloin uskoin jo itsekin voittoon”, myönsi hän vuosien jälkeen.

Merkkimestaruuden tuoneen kauden 1979 jälkeen Fordin sitoutuminen ralleihin haki suuntaa muutaman vuoden ajan ja Mikkola päätti laskea tulevaisuutensa Audin vallankumouksellisen projektin varaan. Ison ja raskaan Quattron tekniikka oli vallan muuta kuin mihin rallissa oli totuttu, mutta autoinsinöörinä Hannu vakuuttui heti ensi kosketuksella nelivedon mahdollisuuksista ja pani nimensä sopimukseen.

Kun Audi Quattro sitten 1981 saatiin mukaan ralleihin, oli vaikutus järisyttävä. Monte Carlo Rallin kuusi ensimmäistä erikoiskoetta olivat lumisia ja alas Monacoon saavuttaessa oli Mikkola kiskonut niillä lähes kuuden minuutin johdon! Monimutkaisessa autossa, kuten myös tallin toiminnassa, oli silti vielä paljon kehitettävää, ja Audin riemu päättyi pian kallion seinään. Syystä törmäykseen on kuiskailtu sellaistakin, että jarrupoljin olisi katkennut.

Audi ja Mikkola saivat nopeasti hyvityksen pettymykselleen. Helmikuussa tuli voitto Ruotsin Rallista, mikä suomalaisittain katsoen oli vuoden 1972 Safari-voittoon rinnastuva teko, sillä kukaan ei siihen mennessä ollut pystynyt syrjäyttämään isäntämaan kuljettajia.

Quattron ensimmäistä kautta varjostivat pitkälti tekniset ja organisatorisetkin vastoinkäymiset, mutta seuraavalta vuodelta odotettiin jo tasaisempaa jälkeä sekä epäilemättä maailmanmestaruutta Hannu Mikkolalle. Hänen epäonnensa oli kuitenkin aivan käsittämätöntä. MM-ralleista voitto heltisi vain Jyväskylässä ja RAC:ssa ja Audin valtiksi mestaruudesta kamppailtaessa nousi hämmästyttävästi Michele Mouton, joka joutui antamaan periksi Opelin Walter Röhrlille.

Sitten pidettiin jo ääneen lausumattomana totuutena, että 1983 Audin ykkösehdokas mestariksi olisi nimenomaan Hannu Mikkola, jota mahdollisuuksien mukaan tuettaisiin tavoitteen toteutumiseksi. Jonkinlaisena piikkinä lihassa oli Audin tiimiin liittynyt Stig Blomqvist, jonka ajoittain väitettiin ajaneen kuuliaisesti vain kakkostilasta. Tämä ärsytti Mikkolaa erityisesti Jyväskylässä, jossa hän taas teknisten vastoinkäymisten takia putosi alussa reippaasti kärjestä. Viimeisenä yönä Hannu sitten yltyi aivan hillittömään menoon ja pystyi vielä loppupätkillä ohittamaan Blomqvistin. ”Se ei johtunut mistään tallimääräyksestä”, puhkui mies tuohtuneena heti kisan jälkeisellä viikolla. Suurajojen voitto oli jo seitsemäs ja sen lisäksi kertyi tilille täydet pisteet Ruotsista, Portugalista ja Argentiinasta. Niin sai Mikkola viimein ansaitsemansa maailmanmestaruuden.

1984 käännettiin kuljettajien roolit Audilla: oli Blomqvistin vuoro jahdata mestaruutta. Mikkola pääsi silti uusimaan voittonsa Portugalissa, mutta aikaa kului myös Britannian avoimessa rallisarjassa, mistä mestaruus irtosi helposti.

1985 ei Audi ajanut enää eheää MM-ohjelmaa, mutta Mikkolalle siunaantui mielenkiintoinen kokemus pitkässä Hong Kong – Beijing Rallissa, jonka hän on joskus nimennyt jopa elämänsä kisaksi. Syynä ei niinkään ollut siinä saavutettu voitto, vaan erikoinen tunnelma suurten kaupunkien läpi ajaessa. ”Siellä oli aivan käsittämättömästi väkeä, kilometrikaupalla niitä seisoi tien varressa neljän, viiden rivin syvyydeltä, mutta kukaan ei reagoinut meihin mitenkään. Siellä oli hiiren hiljaista”, ihmetteli Mikkola.

Ennen kuin Audi ensimmäisenä tehtaana vetäytyi 1986 sattuneiden traagisten onnettomuuksien takia B-ryhmästä ehti Mikkola vielä tammikuussa täydentää suomalaisten riemukkaan kolmoisvoiton Monte Carlossa. Seuranneella A-ryhmän kaudella hänen Audi-uransa sai hienon kruunauksen, kun Safarista tuli toinen voitto massiivisella 200 Quattrolla.

Mikkola oli jo 45-vuotias, mutta ei vielä ollut valmis lopettamaan uraansa. Hän teki Mazdan kanssa vuoteen 1991 jatkuneen sopimuksen, joka ei enää tuottanut mieliinpainuvia tuloksia, mutta 1988 hän nopeasti muuttuneissa keliolosuhteissa silti löysi itsensä hetken aikaa RAC Rallin johtopaikalta. Matka päättyi kuitenkin maaston puolelle.

Vielä aktiiviuransa jälkeenkin Hannu Mikkola oli loistava lähettiläs edustamilleen automerkeille. Hän yllätti aina uusia ihmisiä joviaalilla tavallaan jutella autoista ja rallista leppoisasti, mutta asiaan keskittyen ja välttäen ennalta syötetyt banaliteetit, jollaiset ovat aivan liian tavallisia myöhempien aikojen tähtien puheissa.

Viime vuosikymmenen loppuun asti Hannu oli hyvin suosittu vierailija Englannissa juhannuksen korvilla järjestettävässä Goodwood Festival of Speedissä, missä ilahdutti yleisöä näytösajoillaan vanhoilla ralliautoilla. Sielläkin hänen valmiutensa 

heittäytyä keskusteluun ennalta täysin itselleen tuntemattomien ihmisten kanssa teki moniin pysyvän vaikutuksen.

Tapa, jolla Hannu Mikkola kantoi tähteyttään antaa kestävän esimerkin kenelle tahansa.

Esa Illoinen