Suvi Jyrkiäisen MM-debyytti Keski-Euroopassa päättyi keskeytykseen - MM-ralli oli kuitenkin hieno, ja oli mahtavaa päästä ajamaan Rally3:sella

22.10.2024

« Takaisin

Beyond Rally Women’s Driver Development -ohjelmassa kolmen parhaan joukkoon valittu Suvi Jyrkiäinen joutui keskeyttämään Keski-Euroopan MM-rallissa.


Jyrkiäinen ja kartanlukija Antti Linnaketo osallistuivat ralliin M-sportin nelivetoisella Ford Fiesta Rally3 -autolla, kaksikko ajoi WRC3-luokassa. Kykykilpailun pääpalkintona oli paikka ensi kauden MM-sarjan junioriluokkaan, jatkoon pääsivät saksalainen Claire Shönborn ja belgialainen Lyssia Baudet.

Torstaina käynnistyneessä kolmen maan rallissa ajettiin kahdeksantoista erikoiskoetta, matkaan lähdettiinTšekistä, lauantaina kurvattiin Saksasta Itävaltaan ja maaliin tultiin sunnuntaina Saksan Passauhun. Lyhyellä yleisöerikoiskokeella Jyrkiäinen joutui peruuttelemaan eikä päässyt vielä toivottuun vauhtiin, varovaisuus heijastui seuraavallekin erikoiskokeelle. Perjantaina ralli käynnistyi toden teolla, Jyrkiäisen ja Linnakedon suunnitelmana oli ajaa varmasti tietä pitkin ja nostaa vauhtia päivän aikana.

- Torstaina oli varovaista menoa.  Perjantaina oli jo parempi fiilis, kun torstai-iltana ajettu Klatovy ajettiin toistamiseen, päivän tavoitteena oli selvitä Tšekin haastavista pätkistä ilman virheitä ja se onnistui. Viimeisellä pätkällä alkoi olla aika liukasta ja testattiin pehmeäseoksisia ja sadekelin renkaita ristiin, Jyrkiäinen kertaa.

Lauantaina startattiin Saksan sumuisille ja nopeille asfalttiteille. Jyrkiäisen vauhti nousi edelleen, perjantain ”Beyond Rally” -ryhmän pohja-aika nosti autokunnan tunnelmaa. Mutta Saksasta Itävaltaan ajettu kahdenkymmenenneljän kilometrin mittainen Beyond Borders -erikoiskoe päätti kaksikon matkan.

- Lauantai alkoi ihan hyvin, aika liukasta oli taas ja kerran spinnasin ja sammutin auton risteykseen. Siitä huolimatta taidettiin jäädä kaksitoista sekuntia nopeimmalle naiselle, eli ilman tuota omaa ajovirhettä vauhti olisi ollut vertailukelpoista. Lauantain toista pätkää päästiin jonkin matkaa, kunnes syttyi varoitusvalo moottorin ylikuumenemisesta. Ajettiin hiljaa maaliin ja siirtymällä ruvettiin tutkimaan ja todettiin ettei pystytä jatkamaan. Lauantai-illan huollossa luulimme että vika löytyi ja pääsemme jatkamaan sunnuntaina. 

Jyrkiäinen jatkoi sunnuntaina kilpailua superrallisäännön turvin, kunnes edellisen päivän vaiva iski uudelleen, eikä jatkaminen ollut enää mahdollista.

- Sunnuntain ensimmäistä pätkää ei pitkälle päästy, kun taas lämmöt nousivat ja jouduttiin ajamaan hiljaa vielä seuraavakin erikoiskoe. Kakkospätkän jälkeen tutkittiin autoa ja todettiin ettei mitään ole tehtävissä.

MM-ralli sekä Beyond Rally -kykykilpailu oli Jyrkiäiselle opettava kokemus, vaikka tulos onkin lupaavan alun jälkeen pettymys.

- Tietenkin harmittaa että jäi puolet rallista ajamatta teknisen vian takia, eikä päästy lauantaina ja sunnuntaina ajamaan kunnolla, juuri kun olin alkanut saada parempaa tuntumaa autoon. Mutta motorsport on tällaista, kokemuksena MM-ralli oli kuitenkin hieno, ja oli mahtavaa päästä ajamaan Rally3:sella. Kiitos WRC Promoottorille ja M-Sportille tästä mahdollisuudesta, Antille kartturoinnista ja kaikille tukijoille, Jyrkiäinen päättää. 


Teksti: 
Suvi Jyrkiäinen Racing -viestintä
0500866108


 

Yhteystiedot

Katja Lindman

Viestintäpäällikkö

044 7360 325

katja.lindman@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy