Jäsenkyselyn 2019 tuloskooste

18.6.2019

« Takaisin

AKK:n suuri jäsenkysely toteutettiin toistamiseen vuoden 2019 alkupuoliskolla keräten liki 1900 vastausta autourheiluharrastajilta ympäri Suomea. Edellinen laaja jäsenkysely tehtiin 2017, joten nyt päästiin ensimmäistä kertaa vertaamaan kyselyn tuloksia aikaisempiin. 

Kyselyyn vastanneiden osalta rallin ja jokamiehenluokan harrastajat olivat suurimmat vastaajaryhmät muodostaen yhteensä 60,6% vastanneista (ralli 37,4% ja JM 23,2%). Muutoinkin kilpailijat olivat vastaajaryhmänä suurin (42,9%), seuraavina jäsen (24,4%) ja toimitsija (14,2%) rooleissa toimivat. Kaikista vastaajista 48,1% oli ollut 17 vuotta tai kauemmin autourheiluseuran toiminnassa mukana. Yhdestä neljään vuotta seuratoiminnassa mukana olleita oli vastaajista 14.2%.

Tyytyväisyys kasvussa

Jäsenkyselyn tarkoitus on kartoittaa AKK:n jäsenistön mielipiteitä ja näkemyksiä lajiliitosta, sen toiminnasta ja mielikuvista siihen liittyen. Yleisesti ottaen tyytyväisyys lajiliiton toimintaan on kasvanut edelliseen vuoden 2017 kyselyyn verrattuna. Tyytyväisten tai erittäin tyytyväisten osuus oli kasvanut yli kymmenellä prosentilla vuoden 2017 (26,3 %) luvuista vuoteen 2019 (36,4%). 

Myös yhdistyksen päätöksentekoon kohdistuvat mielikuvat ja näkemykset ovat kehittyneet positiivisesti tyytyväisten tai erittäin tyytyväisten osuuden kasvaessa 16,4%:sta (2017) 24,6%:iin (2019). Yhdistyksen päätöksentekoon liitettävien mielikuvien osalta on kuitenkin samassa yhteydessä todettava, että vaikka erittäin tai jokseenkin tyytymättömien määrä on vähentynyt, on siinä edelleen parannettavaa koska yli 30 % vastaajista oli tätä mieltä. 

Kokonaiskuvassa suunta on positiiviseen päin, joka näkyi kaikissa tyytyväisyyteen liittyneissä vastauksissa. 73% vastaajista liittää AKK:on neutraaleja tai positiivisia mielikuvia.

 

Viestintään panostetaan jatkossa lisää

Yhdistyksen viestintä jäsenille koetaan aikaisempaa parempana. Vuoteen 2017 verrattuna tyytyväisten ja erittäin tyytyväisten osuus on kasvanut yli 12%  (2017 25,8%, 2019 38%). Kaiken kaikkiaan 73,2% vastanneista on AKK:n viestintään tyytyväisiä tai kokevat sen neutraalisti. 
Viestinnän osalta keskeinen viestintäkanava on autourheilu.fi nettisivut, joilta vastaajista 46,3% hakee pääasiallisesti tietoa autourheiluun liittyen. 

Toiseksi suosituin kanava on sosiaalinen media (17,4%), jossa Facebook selkeästi yleisin (68,8%) kanava. Vastausten antaman tiedon pohjalta AKK-Motorsport on avannut facebook-tilin liiton viestintää täydentämään ja tarjoamaan nopean viestintäkanavan helposti seurattavassa muodossa. 

Lisäksi liiton nettisivujen facelift-päivitys  on työn alla sivujen käytettävyyden parantamiseksi ja tiedon löytämisen helpottamiseksi. 

Kyselyn vastausten perusteella suunnataan myös sisältöä keskeisimpiin aihepiireihin, joita olivat sääntömuutokset, tapahtumat, lajiasiat, kilpailutoiminta ja koulutukset. Uudistusten myötä tavoitamme jatkossa jäsenistömme entistä paremmin ja kohdennetummalla sisällöllä. 

 

Autourheilun asema Suomessa vankka, paikallisesti hajontaa

Autourheilun asema Suomessa on eri tutkimusten valossa vankka. Oman jäsenkyselymme perusteella 76,8% vastanneista pitää sitä jokseenkin tai erittäin hyvänä. Kuitenkin asema omalla kotipaikkakunnalla koetaan tähän verrattuna heikompana. 63,7% vastanneista koki aseman omalla paikkakunnallaan jokseenkin tai erittäin hyvänä, 28,1% jokseenkin huonona. 

Suurimmaksi uhkaksi koettiin harrastamisen kalleus (77,6%) ja seuraavina seurojen kohtaama byrokratia (53,3%), ilmastonmuutoskeskustelu (45,4%) ja harrastusmahdollisuuksien puute (40%). Kaikki aiheita, jotka vaativat linjauksia ja toimenpiteitä laji- ja työryhmien sekä hallituksen työskentelyssä. 

Useassa lajissa mm. kilpailujen järjestämiseen liittyvää säännöstöä on tarkasteltu uudelleen jäsenkyselyn vastausten ja erikseen toteutettujen lajikohtaisten kyselyjen perusteella. 

Positiivinen yhteenveto

Kokonaisuutta tarkasteltaessa vuoden 2017 kyselyyn verraten kaikilla osa-alueilla on vastausten perusteella positiivista kehitystä. Valtavia harppauksia ei erikseen nouse esiin, mutta ei myöskään romahduksia. 

Positiivinen käyrä on kutakuinkin tasaisesti 10% parempaan päin kautta linjan. Harrastajamäärien ja harrastusmahdollisuuksien kehittämisen osalta mielikuvat ovat pysyneet liki identtisen samoina. Näissä vastauksissa on annettu kritiikkiä molempina vuosina vastauskeskiarvojen ollessa negatiivisen puolella. 

Selkeitä kehitysaskelia parempaan on vastaajien mielestä otettu viestinnässä, edunvalvonnassa, asiakaspalvelussa ja autourheilun vastuullisuuden kehittämisessä. Kyselyn suuren vastaajamäärän ja vastausten positiivisen painotuksen myötä on hyvät eväät kehittää toimintaa edelleen ja tarkastella myös kritiikkiä saaneita asioita rakentavasti. 

Kiitos kuuluu kaikille vastanneille - kysely antaa arvokasta tietoa liiton toiminnan kehittämiseen. Kysely toteutetaan jatkossakin. 

Aurinkoista ja iloista autourheilukesää!

Yhteystiedot

Anssi Kannas

Pääsihteeri

050 300 1244

anssi.kannas@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy