Suomen edustajat valittu Nordic Esports Championship kilpailuun Tukholmaan

11.4.2024

« Takaisin

Suomi osallistuu huhtikuun lopussa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään Tukholmassa. Kilpailuun osallistuu Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti.




Pohjoismaiden välinen mestaruus ratkaistaan rallicrossin ja rata-ajon yhteistuloksista. Lisäksi jaetaan myös kilpailijakohtaiset lajimestaruudet.

AKK:n digitaalisen autourheilun lajiryhmä on tehnyt valinnat kuljettajista, jotka edustavat Suomea kilpailuissa. Valintakriteerit perustuvat kuljettajien aikaisempaan menestykseen digitaalisessa ja perinteisessä autourheilussa sekä heidän kokemukseen molemmista alueista, erityisesti rallicrossista ja rata-ajosta. 
 

Suomen edustajiksi on valittu seuraavat kilpailijat:

Rata-ajo
Elias Raikaa
Teemu Myllykangas
Mika Liljeqvist

Rallicross
Tommi Mäkinen
Ilari Lamminsivu
 

Kilpailu ajetaan yhden päivän aikana lauantaina 27.4.2024 Tukholmassa ja ajopelinä tulee olemaan iRacing. Tarkempi kilpailupäivän aikataulu ja kilpailun säännöt julkaistaan sarjan virallisella Discord-kanavalla. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin autourheilun lajiliittojen kanssa.  
Kilpailussa on mukana yhteensä kymmenen kuljettajaa kilpailemassa pisteistä rallicross-kilpailuissa ja loput 15 ajajaa kilpailevat rata-ajossa FIA Formula 4 -autolla.

Pohjoismaiden Esports Mestaruuskilpailut ovat saaneet rahoitusta FIA:n moottoriurheilun rahoitusohjelmasta.

Lisätietoja:

Yhteystiedot

Henri Karjalainen

Lajivastaava

050 546 0500

henri.karjalainen@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy