Yhteisöllistä autourheilutoimintaa pienestä pitäen – MM-rallin Laukaan erikoiskokeen päällikkö ja koordinaattori Minä olen -haastattelussa

10.10.2024

« Takaisin

AKK:n suomalaisen autourheilun henkilöitä nostava Minä olen -sarja saa taas jatkoa! Käynnissä olevan toisen kauden keskiössä on ollut yhdessä tekeminen ja erilaiset autourheilun tehotiimit. Olemme saaneet upeita haastatteluja lahtelaisilta Kytölän mimmeiltä,  Kouvolan vapaaehtoisten aktiiviporukalta ja Turun pienoisautoilua harrastavalta kolmikolta. Nyt tämän kauden lopuksi ääneen pääsevät vielä Suomen MM-rallin Laukaan erikoiskoetta järjestävät Terhi ja Susanna.

Terhi Ahonen ja Susanna Lehtonotko ovat olleet mukana autourheilun parissa jo pienestä pitäen. 

 

Terhi Ahosen ja Susanna Lehtonotkon kesä kului vauhdikkaasti Suomen MM-rallin Laukaan erikoiskokeen järjestelyissä. Kaksikko on ollut mukana vapaaehtoisina kyseisissä hommissa jo useampana vuonna edustaen seuraansa Konneveden Moottorikerhoa / Urheiluautoilijoita. Terhi toimii Laukaan erikoiskokeen päällikkönä ja Susanna koordinaattorina. Kahdestaan tätä hommaa ei kuitenkaan viedä maaliin, sillä mukana on lukuisia eri osaajia ympäri vuoden!

 

Aktiivista seuratoimintaa antoisassa porukassa 

Terhi ja Susanna ovat molemmat päätyneet autourheilun pariin jo pieninä perheidensä kautta. Yhteiset autourheilun parissa vietetyt hetket perheen kesken veivät kohti aktiivista seuratoimintaa. Terhi muistelee käyneensä katsomassa rallia ensimmäisen kerran vajaa 50 vuotta sitten. Myöhemmin hän ryhtyi ajamaan jokkista veljiensä innoittamana. Tämän jälkeen hänen autourheilupolkunsa vei kohti seuratoimintaa rallin pariin. 

“Kun olin pieni niin Konnevedellä ajettiin rallia ja me mentiin aina perheen kanssa kotoa metsäteitä pitkin sitä katsomaan. Seuratoiminnan aloitin ensin makkaranmyyjänä. Sitten siirryin muihin hommiin ja nyt olen ollut vuodesta 2020 asti Laukaan EK-päällikkönä”, Terhi muistelee.  

Susanna puolestaan päätyi moottoriurheilun pariin isänsä kautta pienestä tytöstä alkaen. 90-luvulla hän aloitti Laukaassa vapaaehtoistoiminnan järjestystoimihenkilönä ja siitä alkoi rallin toimitsijaura.  

“Isäni ajoi moottoripyörällä kilpaa ja siitä se sitten lähti. Ensin olin mukana jäärata-ajoissa moottoripyörien puolella ja siitä reilu 30 vuotta sitten heittäydyin mieheni völjyyn, jolloin tuli myös nelipyöräiset kuvioihin. Ensin jokkisradalla ja sitten rallin pariin. Järjestötoimintaa pienestä pitäen”, kertoo Susanna. 

Noin 140 henkinen Konneveden Moottorikerho / Urheiluautoilijat yhdistää kaksipyöräisten ja nelipyöräisten parissa harrastavat ja vapaaehtoisina toimivat yhteen. Aktiivisen porukan rikkaus ja vahvuus onkin se, että seurasta löytyy monenlaista osaamista. Uudet jäsenet ovat aina tervetulleita tähän joukkoon! 

“Aina kaikki jäsenet ovat tervetulleita – sekä kilpailijajäsenet, kannatusjäsenet että talkoolaiset! Kaikenlaisia jäseniä tarvitaan”, Susanna summaa.

 

Terhi toimii Laukaan erikoiskokeen päällikkönä ja Susanna koordinaattorina.

 

Tiimityöskentely ja ihmisten kohtaaminen ovat vapaaehtoistoiminnan kulmakiviä  

Seura- ja vapaaehtoistoiminta on Terhin ja Susannan mielestä varsin antoisaa juurikin ihmisten ansiosta. Molemmat kuvailevat tiimityöskentelyn, yhdessä tekemisen ja ihmisten kohtaamisen olevan Laukaan erikoiskokeen järjestämisen kulmakiviä.  

“Ei tässä olisi mukana vuodesta toiseen, jos vapaaehtoistoiminta ei olisi mukavaa ja ei saisi tästä itsekin jotain irti. Vaikka välillä tehdään niin sanotusti ympäripyöreetä ja väsyttää, täällä on kuitenkin niin mukava sakki, että tätä on tosi kiva tehdä”, Terhi sanoo. 

“Uudet tuttavuudet ja yhdessä tekeminen on parasta. Välillä väsyttää ja itsekin miettii, onko tässä mitään järkeä. Ensin omat työt ja sitten illaksi tänne. Joka vuosi sitä silti lähtee mukaan. Kun näkee, että ihmiset viihtyvät ja saadaan onnistuneesti vietyä ralli läpi, niin se on hyvä tunne”, Susanna komppaa.  

On valtava rikkaus, että suuressa vapaaehtoisten joukossa on monia eri osaajia. Apua on aina saatavilla eikä mieltä askarruttavien asioiden parissa tarvitse painia yksin. 

“Tiimityöskentely on paljon läsnä. Oma urani EK-päällikkönä on vielä niin lyhyt, ettei tulisi mitään, jos ei olisi henkilöitä, jotka on tehnyt tätä tosi paljon kauemmin. Heiltä voi aina kysyä apua”, Terhi pohtii.  

“Jos yksin pähkäilisi, että miten mikäkin tehtäisiin niin ei tule hyvä. Kyllä se vaatii sen tiimin. Yksi osaa yhtä ja toinen osaa toista. Meillä on eri vahvuuksia ja jokaisen omia vahvuuksia saa tässä hyödynnettyä. Kaikkia meitä tarvitaan”, Susanna tiivistää. 

Rallin vapaaehtoisten järjestäjien lisäksi yhteistyötä tehdään paljon Laukaan asukkaiden kanssa. Jokainen reitin varrella ja sulkualueen sisällä asuva asukas kontaktoidaan ja heidän kysymyksiään kuunnellaan. Terhi ja Susanna muistelevat lämmöllä kohtaamisia Laukaan asukkaiden kanssa. 

“Aivan ihania kohtaamisia asukkaiden kanssa! On leikitty koirien kanssa ja kahviteltu. Ne on aikaa vieviä, mutta äärettömän tärkeitä juttuja. On tärkeää, että kaikki asukkaat ja mökkiläiset tulee kuulluksi, jos heillä on jotain kysymistä. Laukaassa on aivan ihania maanomistajia, jotka haluavat aktiivisesti tehdä yhteistyötä. He mahdollistavat tämän rallin järjestämisen”, Susanna kertoo.  

Kaksikko on yhtä mieltä siitä, että seuratoiminnassa ylipäätään parasta on yhteistyö. Molemmat tekevät rallin lisäksi kaksi- ja nelipyöräisten parissa muutakin vapaaehtoistoimintaa, joten yhdessä tekemisen merkitys on tullut huomattua useaan eri otteeseen. Seurat auttavat toinen toisiaan kisojen järjestämisessä. Esimerkiksi Terhin ja Susannan seura Konneveden Moottorikerho / Urheiluautoilijat tekee paljon yhteistyötä Vesannon Urheiluautoilijoiden kanssa – kisoissa autetaan puolin ja toisin.

 

Erikoiskokeen rakentaminen on ympärivuotista hommaa 

Moni ei varmaankaan tule ajatelleeksi, kuinka paljon työtä lukuisat ihmiset tekevät yhden erikoiskokeen järjestämisen eteen. Laukaan erikoiskokeen järjestämiseen osallistuu noin 300–350 henkeä, joten vapaaehtoisten autourheiluaktiivien merkitys on valtava. Terhi ja Susanna kertovat erikoiskokeen järjestämisen olevan ympärivuotista hommaa. Ihan ensimmäiset palaverit elokuussa järjestettävän rallin tiimoilta pidetään jo edellisen vuoden loppupuolella. Silloin tunnustellaan erikoiskokeen toteutumista. Helmikuussa sitten aloitetaan kunnolla kiihtyvällä tahdilla erikoiskokeen järjestelyt. 

“Syyskuussa, kun saa edellisen rallin jälkityöt tehtyä, niin saa huilata 2–3 kuukautta ennen kuin alkaa seuraavan rallin suunnittelu”, Terhi naurahtaa. 

“Tämä on ympärivuotinen työ. Kun saa jälkipuinnin tehtyä niin tehdäänkin seuran kanssa jo toimintakertomusta ja suunnitelmaa vuoden loppuun mennessä. Sitten tehdään AKK:n kanssa sopimukset. Sellaista kuukautta, että rallia ei tehtäisi jossakin muodossa, ei ole”, Susanna kertoo. 

Terhi ja Susanna tekevät molemmat vapaaehtoistoimintaa autourheilun parissa omien töidensä ohella. Laukaan erikoiskokeen järjestämisen kiireisimpinä aikoina kotona ei paljon kerkeä olla, kun töiden jälkeen illat ja jopa yöt kuluvat vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki erikoiskokeen järjestämisen vapaaehtoiset eivät kuitenkaan käytä useita tunteja päivässä ralliin. Silti jokaisen vapaaehtoisen rooli on yhtä merkittävä ja tärkeä. 

“Jollakin osallistuminen on sitä, että saattaa käydä ennakkoon yhtenä päivänä tunnin täällä auttamassa ja se on tosi tärkeä rooli. Mitään ei voi vähätellä. Ei se tarkoita, että kaikkien vapaaehtoisten tarvitsee tällaisia olla, että vuoden vetää kellon ympäri rallin eteen,” Susanna toteaa ja kaksikko naurahtaa iloisesti. 

 

Kaksikko on erikoiskokeen järjestämisessä mukana ympäri vuoden.

 

Mitä erikoiskokeen tekeminen sitten käytännössä oikein tarkoittaa?  

“Kaikki lähtee siitä, että tehdään ensin sopimus AKK:n kanssa eli sovitaan, että tämä kyseinen erikoiskoe järjestetään. Sitten AKK luvittaa tiet, jonka jälkeen lähetään maanomistajien kanssa sopimaan, että voisiko heidän pellollensa laittaa jonkinlaisen yöparkin. Siitä lähtee asukasyhteistyö kevättalvella käyntiin – paljon soittoja ja paikan päällä käyntejä. Sitten aletaan heti haalimaan talkoolaisia, koska se on iso urakka. Monenlaista osaamista tarvitaan tietty määrä eri tehtäviin”, Terhi luettelee erikoiskokeen järjestämisen ensimmäisiä steppejä. 

Kun pohjatyö on tehty, niin kesällä erikoiskokeen eri alueiden rakentaminen alkaa. Ensin raivataan heinikot ja pusikot matalaksi. Sen jälkeen asennetaan erilaista tolppaa, köyttä, aitaa, nauhaa ja kylttejä. Lisäksi kaksikko kertoo, että viikko ennen rallia on yhteinen talkoopäivä. Tänä vuonna talkoopäivän ohjelmassa oli katselualueiden rakentaminen ja parkkialueiden rajaaminen.  

Alueiden järjestämisen lisäksi erikoiskokeen tekemiseen kuuluu esimerkiksi reilun 300 asukaskirjeen jakaminen, turvatarkastukset ja erikoiskokeen tutustumiskäynnit. Myös koulutukset ja talkoolaisten tiedottaminen ovat tärkeässä osassa.  

“Erilaisia koulutuksia on paljon. Niitä järjestetään järjestyshenkilökunnalle, liikenteenohjaajille, safety-toimihenkilöille, ajanottajille, viestihenkilöstölle ja lipunmyyjille. Lisäksi satsataan paljon siihen, että talkoolaisia tiedotetaan, pidetään aktiivisena ja kerrotaan, missä mennään”, Susanna kertoo. 

Kaiken ennakkoon tehdyn työn lisäksi jokainen hoitaa oman tonttinsa rallin aikana ja sen jälkeen, jotta Laukaan erikoiskoe saadaan onnistuneesti maaliin sekä kaikki siivoukset ja lopputyöt tehtyä. Tätä haastattelua tehdessä ralliin oli vielä muutama päivä aikaa ja halusimme haastattelun päätteeksi vielä kysyä kaksikolta, millaisia terkkuja he lähettäisivät itselleen siihen hetkeen, kun ralli on ohi:  

“Huhhuh! Tulipahan taas tehtyä. Kyllä se on syvä huokaus ja helpotus – jes taas selvittiin”, Terhi tokaisee. 

“Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Kilpailijat ei loukkaantuisi ja yleisö käyttäytyisi asiallisesti. Pidetään hauskaa eikä hölmöillä. Jos kaikki menee hyvin, niin tunne on helpotus, huokaus ja kiitollisuus – jes me tehtiin se taas! Voittajafiilis tulee”, Susanna kiteyttää. 

Ja hyvähän siitä tuli! Kiitos Laukaan EK:n järjestäjille erinomaisesta työstä! Ilman Terhin ja Susannan kaltaisia toimijoita ei rallia saisi kasattua. 

 

Teksti: Onna Viestintä

 

 

Yhteystiedot

Katja Lindman

Viestintäpäällikkö

044 7360 325

katja.lindman@autourheilu.fi

Design Mainostoimisto Ajaton Oy