Tervehdys AKK:n toimitalosta

Haluan näin julkisesti toivottaa auto-urheiluväelle onnistunutta kesää.

Pari viime viikkoa suomalainen urheilumedia on herkutellut jalkapallon EM-kisojen tapahtumilla. Maalit, torjunnat, väärät paitsiot, kulmapotkut, filmaukset, tähtihyökkääjän ruokavaliot ja ranskalaiset uudet kisanäyttämöt on selostettu, vlogattu, blogattu, televisioitu ja analysoitu tarkkaan. Ei ole vaikea seurata kisoja, kun tiedetään niin paljon irlantisesta fanikulttuurista tai uuden kisapallon koostumuksesta. Vahinko vain, ettei kisoissa ole mukana muita suomalaisia kuin muutama toimitsija ja kisaturistit. Suomi on kisoissa ikään kuin virtuaaliseti mukana.

Samaan aikaan suomalaisia huippu-urheilijoita on ollut tositoimissa sen sijaan muualla. Ralliteillä ja moottoriradoilla ympäri maailmaa. On tullut podium-paikkoja WRC:ssä, F1:ssä, Rallicrossin MM:ssä, Le Mansissa ja junnusarjoissa. Kotimaassakin on ollut jo liuta hyviä autourheilutapahtumia. Niissä, jos missä suomalaiset pärjäävät.

On suomalaisen urheilun siunaus ja samalla kirous, että täällä ollaan kiinnostuttu niin monesta urheilulajista ja –muodosta. Jopa siinä määrin, että Suomi taitaa olla Liettuan lisäksi ainoa maa Euroopassa, missä jalkapallo ei ole suosiossa ykkönen. Suomalainen urheilumedia saa helposti itselleen substituutin, kun ei enää pärjätä mäkihypyssä – ei huolta, seurataan sen sijaan muodostelmaluistelua, NHL:ää tai hallikisojen aitajuoksua. Kaikki erinomaisia vaihtoehtoja toki.

Valtamedialla on oiva kyky vaihdella kiinnostuksensa kohteita loppumattomassa uuden koukun etsimisessään. Samalla vakiintuneet kestomenestyjät – kansainvälisestikin merkittävät – kuten autourheilu pudotetaan luokkaan ynnä muut, jos sitä odotettua podiumin ykköspallipaikkaa ei juuri tänä viikonloppuna tule tai paalupaikka jää kahden tuhannesosan päähän. Todellisen urheilukulttuurin tuntee siitä, että lajeja tai urheilijoita arvostetaan aidosti niiden todellisen merkityksen mukaan eikä kiinnostusinflaation tai menestyspuutteen iskiessä siirrytä ketterästi lajista toiseen vain vaihtelun vuoksi.  Ei italialainen media unohda jalkapalloa, jos maajoukkue ei pärjää tai oman kaupungin joukkue ottaa turpaan neljännen kerran peräkkäin

Kaksi suomalaista kuuden parhaan joukossa F1-osakilpailussa on jotain niin poikkeuksellista maailman mittakaavassa, että sitä ei osata Suomessa edes asettaa omaan lokeroonsa. Todetaan vain lakonisesti, että ”ei kulje mihinkään” tai ”ei riitä kantti puristaa ohi”. Vaihdetaan aihetta, kun ei taaskaan tullut voittoa. Toista se oli Mäkisen ja Häkkisen aikaan. Nyt ei olla mitään.

Hei herätys, autourheilussa puhutaan kuitenkin valtavan suuresta, globaalista urheilumuodosta.Minkälaisen maailmanvalloitusliikkeen ruotsalaiset saisivatkaan aikaan, jos heillä olisi F1:ssä tai WRC:ssä sama menestyspaketti käsissään kuin piskuisella itäisellä naapurillaan. Suomalaiset haikailevat aina, että mitähän meistä maailmalla oikein ajatellaan. No, jos autourheilun tulosliuskoja katselee, niin varmaan kansana melko hyvää meistä ajatellaan. Kunhan ajattelisimme samalla tavoin myös itse. Ja kyllä se voittokin tulee. Sitten ollaan taas suosikkeja.

Pienellä kansakunnalla ei ole useinkaan kovin paljon kanttia rehvasteluun, mutta terve itsetunto ja ylpeys aidoista sekä muiden arvostamista saavutuksista on enemmän kuin toivottavaa. Vilkas somettaminen ja debatti omissa foorumeissa on erinomainen asia, mutta ääni harvoin kuuluu oman piirin ulkopuolelle. En valita autourheilun vajavaisista uutissekunneista, palstamilleistä tai klikkauksista, vaan toivon, että suomalainen mediapäättäjä ja yksittäinen toimittajakin näkee autourheilun poikkeuksellisessa menestystarinassa jotain merkityksellistä ja suurempaa kuin hävityn neljännen sijan tai taas kerran kiveen ajetun pikiksen. Suomessa on moni asia rempallaan, mutta jatkuva kykymme tuottaa menestyviä kilpakuljettajia eri sarjoihin ja luokkiin ei niihin kuulu.